Alkutilanne: Olin kontrollifriikki, ikuinen laihduttaja, menossa vaihdevuodet, kolmivuorotyö. Siinä lähtökohta noin kaksi vuotta sitten aloitetulle jaksolle. Halusin parempaan kuntoon, ruokavalion kohdalleen ja hyvän olon. Tämä hyvä olo oli prioriteetti no 1.
Anun opeilla pääsin hyvin alkuun. Ruokavalio meni ensimmäisenä uusiksi. Söin aivan liian vähän ja yksipuolisesti kulutukseen nähden. Säästöliekki leimusi kropassa, olo ei tuntunut omalta. Hiljalleen huomasin, että oikea ja monipuolinen ruoka ovat kaiken a ja o. Tästä lähtökohdasta on ollut hyvä jatkaa.
Liikunta ja liikkuminen eivät ole koskaan olleet ongelmia minulle. Liikuin paljon jo ennen valmennusta. Nyt otettiin mukaan lihastreeniä sekä kehonhuoltoa. Voimaantuminen alkoi, Tuntui, että pystyn mihin vain. Treenit valvotusti ja ohjeistettuna. Tein kaiken ohjeiden mukaisesti, oikein ja kovalla teholla. Lihasmassa kasvoi, Paino ei liikahtanut mihinkään , mutta huomasin vaatteiden olevan väljempiä. Treenit nousujohteisia. Lepopäivät oli suunniteltu treenipäivien lomaan, Hyvät ja innostavat ohjeet. Kotona pystyin tekemään lähes kaiken, aivan , kuten olin toivonutkin. Kunto nousi kohisten.
Anun tärkeimmäksi ja parhaaksi ohjeeksi olen kuitenkin kokenut mentaalivalmennuksen. Jos pääkoppa ei ole kunnossa ja balanssissa, ei fyysisellä puolellakaan saavuteta tuloksia. Oma vaativa minä halusi lisää ja enemmän. Pian sairastuin ja kroppa meni sekaisin. Armollisuus omaa itseä kohtaan… sitä en ollut muistanut tai halunnut muistaa. Tuli takapakkia ja sitä myötä oivallus siitä, miten itseään pitää kohdella. Olla armollinen ja lempeä. Niin kuin kohtelisit muita. Lähdin rakentamaan omaa itseäni uudestaan, uusista lähtökohdista.
Tällä hetkellä liikun edelleen paljon luonnossa, josta saan ammennettua voimaa ja energiaa. Välillä tehoja on paljon. Teen lihaskuntoa ja lihashuoltoa viikoittain, mutta en ota siitä stressiä. Syön nykyään hyvin, enkä tunne huonoa omaatuntoa herkuista, joita joskus syön. Olen omassa kehossani, enkä soimaa itseäni makkaroista tai rypyistä, Olen oppinut elämään niiden kanssa. Ne ovat osa minua. Kiitos Anu! Jos en olisi käynyt valmennusta, pyristelisin edelleen huonon itsetunnon, nälkä kurimuksen ja itseni piiskaamisen kanssa. Tärkeintä ei ole se, miltä näyttää, vaan se miltä tuntuu olla sinut itsensä kanssa.