Lempiaiheeni on ”mahdottomat tapaukset”, joita harvoin oikeasti edes on olemassa, eli mitä enemmän haasteita, sitä mielenkiintoisempi ja palkitsevampi lopputulos saadaan aikaan.
Nimeni on Anu Suotula-Teppo ja olen iiläinen liikunta-alan monitaituri. Innostuin liikunnasta vasta aikuisiällä ja sen myötä olen uudelleenkouluttautunut liikunta- ja hyvinvointialalle. Opinnot ja käytännön työ yhdessä ovat paras yhdistelmä elinikäiseen oppimiseen ja toimin Kunnostamolla omassa yrityksessäni personal trainerin, ravintovalmentajan sekä psyykkisen valmentajan tehtävissä. Täydennän osaamistani säännöllisesti. Minulla on yli neljäntoista vuoden kokemus eri tilanteissa olevista ja eri kuntoisista valmennettavista.
Olen erikoistunut aloitteleviin, erityisen paljon tukea tarvitseviin asiakkaisiin, erityisosaamiseni ovat:








Työpaikkani on todella viihtyisä treenistudio, joka sijaitsee Iin Alarannalla luonnon keskellä – kuitenkin lähellä keskustaa ja nelostietä, joten valmennukseeni on helppo tulla myös etäämpää. Valmennukseni on kannustavaa, motivoivaa ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin huomioivaa.
Olen työparisi kohti energisempää oloa. Jos etsit tehokasta ja turvallista valmennusta, jonka voit toteuttaa elämän keskellä, olet löytänyt oikean valmentajan.
Tervetuloa valmennukseen!