Sulje hetkeksi silmäsi ja mieti, millaista muutosta kaipaat elämääsi ja miksi. Aloita esimerkiksi siitä, että heräät huomenna aamulla ja olet myötätuntoisempi ja ystävällisempi itsellesi. Tällä muutoksella pääset hienosti eteenpäin myös aloitellessasi kuntoilemista. Muutoksen tekeminen tuo aina mukanaan sekä miellyttäviä kokemuksia kuten toivoa ja tyytyväisyyttä että epämiellyttäviä kokemuksia kuten hermostuneisuutta tai turhautumista – etenkin silloin, kun asiat eivät mene suunnitelman mukaisesti. Koska ihmiseen on sisäänrakennettuna taipumus vältellä epämiellyttäviä tuntemuksia, tarvitaan kunnon annos motivaatiota niinä hetkinä, kun muutoksen tekeminen tuntuu haastavalta. Joskus voi olla haastavaa tehdä muutos yksin, ja tällöin hyvin tehty suunnitelma tai valmentaja auttaa etenemään heikkoinakin hetkinä. Itsemyötätunnon myötä ihminen sallii itselleen aikaa ja tilaa tarkastella omia voimavarojaan.
Opettelin itsekin hiljattain itsemyötätuntotaitoja. Olen luonteeltani tunnollinen ja teen usein asioita sata lasissa välittämättä miltä minusta itsestäni tuntuu. Elämä kuitenkin pysäyttää myös minut aika ajoin. Tietyt tavoitteet olen jättänyt itsemyötätunnon kehittymisen myötä pois, koska ne eivät palvele minua ja arvojani. Itsemyötätunnon tarkoitus on sallia ihmisen pysähtyä, rauhoittua, kokea turvaa ja huomata asioiden olevan kunnossa tässä ja nyt. Luonto maadoittaa ja rauhoittaa, opettaa kuuntelemaan ja olemaan hetkessä.
Meillä on yksi keho ja yksi elämä, joten kannattaa huoltaa ja vaalia itseään kuten hyvää ystävyyssuhdetta. Puhu itsellesi kauniisti, elä omien arvojesi mukaista elämää ja kuntoile kehoa kunnioittaen niin kesällä kuin talvellakin – nautiskellen itsellesi sopivalla tavalla!
Kirjoittaja on iiläinen personal trainer Anu Suotula-Teppo/Kunnostamo