Hyvinvointimuutos etävalmennuksessa

”Olin Anun etävalmennuksessa puolen vuoden ajan. Tarvitsin kuntoilun tsemppaajaa ja keskustelumahdollisuutta. Fyysisen sairauden vuoksi lihaskuntoni oli heikentynyt ja kehonkuvani oli muuttunut painonnousun myötä. Etävalmennukseen valitsin sisällöksi viikoittaisen puhelinkeskustelun, liikuntaohjelman sekä ravitsemusneuvontaa. Aiemmin vakaat päätökseni liikkumisen lisäämiseen ja ruokavalion muuttamiseen olivat aina lopahtaneet alkuinnostukseen parissa kuukaudessa.

Anun valmennuksessa opin näkemään sen, että jo pienet askeleet ja muutokset vievät kohti tavoitetta. Yksi isoimmista oivalluksistani oli, että kuntoani kohottavan liikunnan ei tarvitsekaan olla repivää ”verenmakusuussa” liikkumista. Puolen tunnin lihaskuntotreeni ja venyttelyt veivät kohti itseni hyväksyvää tapaa liikkua.

Opin kuuntelemaan omia tuntemuksiani liikunnan aikana ja sen jälkeen. Uusi tapa liikkua ja kuunnella itseä antoi uskomattoman hyvän olon. Hyvinvointimuutokset, joita valmennuksen aikana syntyi, olivat syvällisempiä kuin koskaan aiemmin. Tunnistan, että ne kantavat. Ruokavaliomuutokset olivat lempeitä ja hyvin sovellettavia. Ne sopivat mainiosti perheellisen yrittäjän vaihtelevaan arkeen. Anun tapa ohjata on uskomattoman aito ja kuunteleva. Etävalmennuspuheluiden aikana hänellä ei ollut koskaan kiire, Anu oli läsnä oikeasti. Hän osasi esittää minulle vahvalla ammattitaidolla ja -kokemuksella kysymyksiä, jotka haastoivat lempeästi omia aiempia käsityksiäni kuntoliikunnasta ja auttoivat hyväksymään itseni sellaisena kuin olen. Kiitos Anu!” -Mari 45v-

Jaa tarina:

Facebook